Kohtaaminen on kouluhyvinvoinnin ydintä

Kouluun kiinnittymiseen ja hyvinvoinnin haasteisiin etsitään aktiivisesti vaikuttamiskeinoja. Jotkut peräänkuuluttavat resursseja oppilashuoltoon, toiset puhuvat yhteisöllisyydestä teemapäiviä ja tapahtumia ideoiden, jotkut tuottavat yhä uusia ryhmäyttämismenetelmiä. Minä kiinnittäisin huomiota koulun arkiseen kohtaamiskulttuuriin.

Karvin väliraportti Sitoutttavan kouluyhteisötyön kehittämistoiminnasta nostaa esiin mielenkiintoisia näkökulmia. Kysely- ja haastattelumenetelmillä kootun aineiston mukaan henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien käsitykset koulussa viihtymistä ja yhteisöllisyyttä edistävistä käytännöistä erosivat toisistaan. Henkilöstö korosti erillisiä ryhmäyttämis- ja teemapäiviä yhteisöllisyyden vahvistajina, kun taas oppilaat ja huoltajat korostivat arkisia kohtaamisia. Poissaolojen ehkäisyssä oppilaat pitivät tärkeänä kiireetöntä kohtaamista, kuuntelua ja ymmärtävää suhtautumista. Osittain eroa selittää eri kysymisen tapa, mutta voi myös olla, että opettajakunta laajasti ottaen ei aina tunnista arkikohtaamisen arvoa.

Oppilaat tunnistavat eroja opettajien kohtaamisen tavoissa ja pitävät toisia helpommin lähestyttävinä kuin toisia, mikä ei sinänsä ole mikään yllätys. Kohtaamiskulttuuri konkretisoituu sekä oppitunneilla että muissa tilanteissa. Nuoret toivoivat mahdollisuuksia kohdata opettajia koulun arjessa ilman kiirettä ja kaipasivat henkilökunnalta aloitteellisuutta kommunikaatiossa. Tervehtiminen ja kuulumisten vaihtaminen ruokailun yhteydessä tai välitunneilla eivät ole jääneet oppilailta huomaamatta vaan ovat keskeinen osa kokemusta välittämisestä ja kiinnostuneisuudesta.

Oppilashaastattelujen mukaan oppilaat viihtyvät paremmin koulussa, kun opettajat ovat aidosti kiinnostuneita heidän asioistaan ja valmiita ottamaan huomioon heidän näkökulmansa keskustelun kohteena oleviin asioihin ja koulun arkeen. Erityisen tärkeänä pidettiin turvallista oppimisen ilmapiiriä, jossa oppilaiden ei tarvitse jännittää virheiden tekemistä tai satunnaisia unohduksia tai myöhästymisiä, vaan opettajalta pystyi odottamaan ymmärtäväisyyttä ja halua tukea oppilaita. Myös oppilaiden keskinäisen toiminnan tukeminen ja yhteiset keskustelut oppimisen lomassa koettiin tärkeiksi kouluun kiinnittymistä tukeviksi tekijöiksi. Merkitykselliseksi koettiin henkilökunnan johdonmukainen, mutta empaattinen käytös, henkilökunnalta saatu luottamus sekä ymmärrys nuorten elämään liittyvissä haasteissa ja niiden vaikutuksesta koulunkäyntiin.

Oppilaiden esiin nostamissa asioissa ei ole sinänsä mitään uutta ja yllättävää. Tanja Äärelä tutki väitöskirjassaan (2012) nuorten vankien kokemuksia peruskoulusta. Toistakymmentä vuotta sitten koulukokemuksensa saaneet nuoret vangit nostivat esiin hyvin samanlaisia asioita kuin viime vuoden 9.luokkalaiset Karvin tutkimuksessa. Artikkelissaan Välittävän opettajan 10 teesiä (s.21) Äärelä erittelee haastatteluaineistonsa pohjalta kouluun kiinnittymistä tukevia ja syrjäytymistä ehkäiseviä elementtejä pysäyttävien sitaattien kera.

1. Oletko läsnä? Kokemus myönteisestä paimentamisesta erottaa lapsen ja nuoren maailmassa hyvän ja huonon opettajan.
2. Kuunteletko? Kunnioittava asenne ja pintaa syvemmältä kuunteleva aikuisuus luovat turvallisuutta ja herättävät arvostusta. Aikuisen taantuminen esim. huutamaan on iso pettymys.
3. Kiitätkö? Pystyvyysusko ja motivaatio rakentuvat, kun jo saavutettu huomataan myönteisesti eikä huomio painotu puutteisiin.
4. Teetkö yhteistyötä kodin kanssa? Ymmärrys lisääntyy, kun tuntee koko kuvan. Luottamus kasvaa, kun lapsi tai nuori voi tulla nähdyksi koko elämänsä kanssa.
5. Opetatko kaikkia? Koulumyönteisten kanssa on helpompaa, mutta "tarttis tykätä niistä luusereistakin".
6. Nautitko työstäsi? Opettajan asenne ja tunteet tarttuvat. Yhtä lailla leviää ilo ja innostus kuin tympääntyneisyys ja ärtymyskin.
7. Annatko anteeksi? Jokainen tarvitsee mahdollisuuksia aloittaa puhtaalta pöydältä. Aikuisen on tärkeää tunnustaa myös omat virheensä ja pyytää anteeksi ja ilmentää siten kunnioitusta nuorta kohtaan.
8. Toivotatko tervetulleeksi kouluun? Kouluun tuleminen on enemmän kuin tulematta jääminen, vaikka oppilas olisikin myöhässä tai puutteellisesti varustautunut. Kannattaa vahvista hyvää ja ja osoittaa myönteisesti, ettei ole yhdentekevää, onko nuori paikalla vai ei.
9. Uskallatko puuttua? Luo turvallisuutta puuttua johdonmukaisesti kiusaamiseen.
10. Pidätkö huolta itsestäsi? Hyvinvoivaan on helpompi luottaa ja suhtautua arvostavasti. 

Välillä tuntuu, että opettajalta odotetaan yli-inhimillistä kykyä välittää ja kunnioittaa ja levittää myönteistä ilmapiiriä. Kun on kaikin tavoin kovilla ja kuormittunut, se on mahdotonta kenelle tahansa. Tanja Äärelän nostot kuitenkin piirtävät esiin kiinnostavalla tavalla, että nuoret tunnistavat myös opettajan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen. Siihen panostaminen on ihan yhtä tärkeää kuin toisia varten venyminen.

Koulumaailman kompleksisessa systeemissä on helppo suojautua vaatimuksilta toteamalla opettajana, että kyllähän me osoitettaisiin välittämistä paljon enemmänkin, jos vain olisi voimia tämän kaiken keskellä ja vaikka edes vähän helpompia oppilaita ja huoltajia yhteistyökumppaneina. Ja vähemmän kokouksia ja Wilma-viestejä. 

Systeemitietoisuus voi kuitenkin luoda toivoa ja mielekkyyttä. Asioiden mutkikas keskinäisriippuvuus saa aikaan sen, että kun opettaja ottaa askeleen kohti tietoisempaa välittämisen ilmentämistä, se tuottaa muutosta oppilaissa, mikä puolestaan heijastuu opettajan kuormitukseen. Samoin palkitsevat kokemukset siitä, että sai aikaan merkityksellisen kontaktin, lisäävät suoraankin opettajan kokemusta työn mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä, mikä energisoi ja lisää hyvinvointia. Meillä on lukemattomia opettajia, jotka elävät tätä upeasti todeksi.

Usein kuulee myös uupuneiden suojautumista lisävaatimuksilta sanoitettuna niin, että pitääkö tässä olla opettajahommien lisäksi psykologi ja sosiaalityöntekijä. Erityisesti aineenopettajien identiteetissä painottuu usein voimakkaasti tietyn tieteenalan asiantuntijuus ja sisältöpainotteinen käsitys opettamisesta eikä niinkään nuoren kokonaisvaltaisen kasvun tukemisen ajatus. Systeemitietoinen lähestyminen voisi auttaa tässäkin. Jotta opettajassa voisi syntyä kestävällä pohjalla olevaa sitoutumista välittävään koulukulttuuriin ja sisäistä motivaatiota ja luontevuutta arkisiin kohtaamisiin, tarvitaan aikaa ja tilaa systeemiselle muutokselle, siis sille että 

• kirkastetaan yhdessä kouluyhteisön olemassaolon tarkoitusta ja keskeisiä arvoja
• aktivoidaan yksilöllistä identiteettitason pohdintaa siitä, mikä on minun työni perimmäinen tarkoitus ja päämäärä (kun työ ei ehkä ole enää sitä, mihin on ehkä joskus kauan sitten valmistuttu ja hakeuduttu)
• varustetaan epävarmimpia opettajia riittävillä tiedoilla ja taidoilla - kohtaamisen taitoja voi oppia, mutta ei pelkillä luennoilla vaan arjessa tapahtuvan kokemuksellisen oppimisen ja pystyvyysuskoa ja kehittymistä vahvistavan reflektion kautta
• juurrutetaan yhteisen reflektion, keskinäisen tuen ja voimavarakeskeisen työotteen käytäntöjä esimerkiksi valmennuksellisen työnohjauksen tai työpajojen avulla

Ajan ja henkisen tilan luomiseksi tarvitaan puolestaan jotain muutoksia systeemissä - vaikkapa niissä kokouskäytänteissä ja kouluyhteisön tavassa käyttää Wilmaa sekä johdon linjauksissa niin, ettei käsillä ole montaa hanketta ja projektia yhtäaikaa.